Docventuresin poikien Lihaton Lokakuu -kampanjan innoittamana aloin pohtimaan omaa retkiruokafilosofiaa. Miksi aina tarvitsisi kantaa lihaa mukanaan, kun esimerkiksi papuruuat toimivat vallan mainiosti retkiolosuhteissakin. Partioporukassa olemme jo lähes tottuneet käyttämään soijatuotteita retkiruuanlaitossa niiden keveyden ja helppouden vuoksi, vaikkei meistä monikaan ole varsinaisesti kasvissyöjä tavanomaiselta ruokavalioltaan. Tokihan lihaa voi myös kuivata, jotta sen säilyvyys- ja paino-ominaisuudet paranevat, mutta onko miellekästä laittaa energiaa sellaisen tuotteen käyttöön, jonka alkutuotanto jo itsessään sitoo mittavat määrät energiaa. Toisaalta vaivan säästämiseksi on tarjolla paljon valmiita retkiruokajalosteita, joissa kaikki on hoidettu puolestasi, mihin kuitenkin pätee nyky-yhteiskunnalle jokseenkin tyypillinen dilemma: "Mitä enemmän maksat, sen helpommalla pääset."
Olemme käyttäneet viimeisten vuosien aikana laidasta laitaan erilaisia soijatuotteita vaelluskäytössä, ja oikeastaan todenneet ne käytettävyydeltään erinomaisiksi. Ne sopivat proteiinin lähteeksi monenlaisten lisukkeiden kanssa. Toisekseen kasvisruuan kustannukset ovat huomattavasti pienemmät puhumattakaan muista vaikutuksista.
Tällainen filosofia sopii ehkäpä paremmin perinteiseen retkeilyyn ja vaeltamiseen yleensä kuin vaativampaan napahiihto ym. retkikuntatoimintaan, joissa ymmärrän kyllä hyvin eläinrasvan ym. energiapitoisten tuotteiden käytön. Myönnettäköön, ettemme ole mekään vielä luopuneet meetvurstin käytöstä tavanomaisessa retkeilyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti