perjantai 24. tammikuuta 2014

Lukuelämyksiä luonnosta

Viime kesänä törmäsin amerikkalaiseen ulkoilmasivustoon, Adventure Journal, mistä löytyy laaja kokoelma lukusuosituksia kaikille ulkoilmaelämästä kiinnostuneille. Toki kirjat ovat aika jenkkipainotteisia, mutta loistavia luonnon ja luonnossa liikkumisen vapauden ylistyksiä mahtuu joukkoon, joita löytyy suomenkielisenäkin kirjastoista.

Viime syksystä lähtien on tullut luettua muutamia Adventure Journal'in tärppejä suomenkielisinä.

Henry David Thoreau, Kävelemisen taito 

1800-luvulla eläneen amerikkalaisen luontofilosofin ajatuksia jalanliikkumisen vapaudesta ja sen ylistämisestä. Lyhyehkö kirja valtavalla määrällä filosofisia vertauskuvia kävellen liikkumisen ilosta ja vapaudesta. Kirjassa ei juuri ole mainittavan arvoista varsinaista juonta, vaan se perustuu esseemäisesti filosofisiin vertauskuviin.

Henry David Thoreau, Elämää metsässä

Samaisen luontofilosofin kirja joka kertoo hänen elämänsä kokeilusta 1860-luvulla. Thoreau kertoo kirjassaan vuoden kulun arkielämästään ja seikkailuistaan itse rakentamallaan metsämökillä ja sen ympärillä. Mielenkiintoisia ja rikkaita kertomuksia elämästä luonnon helmassa ja luonnon ilmiöiden havainnoimisesta.

Bruce Chatwin, Patagonia 

1970-luvun kulttiteos kertoo seikkailusta Etelä-Amerikan eteläisimmässä kolkassa, Patagoniassa. Matkalla Chatwin tapaa mitä mielenkiintoisimpia henkilöitä eri kylissä ja kaupungeissa sekä Argentiinan että Chilen puolella. Lukuisat kuulemansa tarinat selvittävät Patagonian historiaa eurooppalaisista uudisraivaajista pankkirosvoihin (mm. Butch Cassidy ja Sundance Kid) sekä alkuperäisväestöön. Tarinoita on puserrettu melkoinen määrä yksiin kansiin, mutta silti lukemisen arvoinen kokemus ulkoilmaelämän mekasta.

John Muir, Ensimmäinen kesäni Sierravuorilla 

Yhdysvaltain legendaarisen ympäristöjärjestö Sierra-klubin perustajan luontoa ylistävä tarina Yosemiten laaksosta ja sitä ympäröivästä vuoristoalueesta, jossa hän kulki lammaslauman mukana luonnosta havaintoja tehden kesällä 1869. Thoreaun kaltaista luonnon ja -ilmiöiden kuvausta niitä sanoilla ylistäen.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Lähiretkeily kunniaan

Nykyään melko harvoilla ja valituilla on aikaa tehdä retkikuntatyyppisiä pitkäkestoisia seikkailuja, jotka vievät usein maailman ääriin, tai edes viikon vaelluksia. Kaiketi Briteistä lähtöisin oleva lähiretkeilytrendi (microadventure) tarjoaa kuitenkin loistavan mahdollisuuden olla oman elämänsä sankari pienimuotoisemmissakin seikkailuissa. Olivatpa ne sitten päivä- tai viikonloppuretkiä. Lähiretkeilyssä on ehkäpä mielenkiintoisinta juuri tuo seikkailun tuntu, kun esimerkiksi etsii kartalta jonkin pienen yksityiskohdan (esim. hiidenkirnu, pieni lampi tms.), missä ei ole käynyt aiemmin eikä varmasti tulisi vahingossa käytyä minkään virallisen reitin kulkemisen yhteydessä.

Suomen Latu ry:kin on lanseerannut tälle vuodelle retkihaasteen, jonka avulla pyritään innostamaan ihmisiä liikkeelle luontoon. Haasteen täyttämiseksi tulee viettää luonnon helmassa vähintään kaksi yötä kuukaudessa. Tämä, jos mikä, onnistuu hyvin lähiretkeilyn kautta.

Lähiretkeilyyn ei juuri liity sen suurempia velvoitteita tai järjestelyitä. Viimeisin seikkailu omalla kohdallani alkoi viime torstaina idealla kevytretkeilyreissusta Nuuksion kansallispuistoon. Tempasin Nuuksion kartalta kolme mielenkiintoista pientä lampea; Pikku Pöksynhaara, Kilpilampi ja Häränsilmä, joiden kautta reitin tulisi kulkea, sillä en ollut millään niistä ennen käynyt eikä niille varmaan vahingossa tulisi muuten poikettua Nuuksiossa liikuttaessa. Ei muuta kuin kaveri mukaan reissuun, ja niinpä lauantain ja sunnuntain välillä oli paikat koluttu läpi. Matkaa kertyi meidän reitille noin 20 kilometriä, ja lisäksi uinuttiin mm. pimeän ajan noin 15 tuntia laavussa vesi-/räntäsateen ropinaa välillä unen lomasta kuunnellen.

Lähiretkeily ei vaadi hirmu erikoisia varusteita vaan alkuun pääsee helpostikin. Tästä voisin heittää esimerkkinä virvoitusjuomatölkistä tehdyn retkikeittimen polttimen, joka on lähestulkoon ilmainen. Kunnolliset aktiiviretkeilyyn soveltuvat keittimet ovat jonkunlainen investointi, mikä kannattaa tehdä harrastuksen jatkuessa, mutta alkuun pääsee tosiaan helpolla. Tässä hieman ohjetta videon muodossa tuosta polttimesta.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Keräilytaloudesta nykypäivänä

Nykypäivän yhteiskunnassa tuntuu lähestulkoon kaikki pyörivän rahan ja ajan ympärillä. Monet eivät enää kiireiltään ehdi käyttämään aikaa esimerkiksi marjojen, sienten ym. keräämiseen vaan on helpompaa ostaa ne valmiina, jolloin säästyy aikaa. Säästyykö aikaa kuitenkaan loppujen lopuksi, kun aikaa on käytettävä rahan takomiseen. Tällöin ei jääkään enää aikaa asioiden tekemiseen itse, ja rahasta voi tulla sitovampi välttämättömyys.

Rahan ja ajankäytön teoriaa keräilytalouden näkökulmasta on herätellyt mm. Kaarina Davis, kenen ajatuksena on verrata oman työn hintaa keräilyn vaatimaan aikaan, jonka voisi viettää luonnossa. Toisin kuin moni saattaa luulla ei välttämättä työstä saatu tuntiansio olekaan todellisuudessa se, mitä sopimuksessa lukee. Todellisuudessa tuntiansioonhan pitää suhteuttaa kaikki työhön ja sen oheistoimintoihin kulutettu (vapaa)aika, jolloin tuntiansio onkin todellisuudessa alhaisempi. Kun tekee ajankäytön jaottelua tällä tapaa vertaamalla aikaa ja rahaa, jokainen kykenee analysoimaan rahan ja ajan välistä suhdetta. Onko kannattavampaa käyttää aika itse keräämiseen vai mahdollisesti enemmän aikaa työntekoon, jotta saa ostettua saman tuotteen valmiina.

Tämä teoria on ainakin ajatuksena vähintäänkin mielenkiintoinen, vaikka se toimii ehkä käytännössä paremmin pieni- kuin suurituloisilla. Voiko luonnonantimien kaupallisen arvon lisäksi kuitenkaan määrittää luonnossa vietetyn ajan aineettomia hyötyjä? Luonnossa liikkuminenhan on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Itselleni on tänä syksynä sattunut kohdalle lähinnä suppilovahveroita, karpaloita ja kaarnikoita, joista tulee mm. loistavaa mehua. Mikähän mahtaakaan olla kaarnikkamehun litrahinta marketeissa? Pitänee kyllä myöntää, ettei omalla tahdillani välttämättä pääse tienesteille, mutta rahan- ja ajankäytön kannalta ajatus on kyllä kutkuttava.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Microadventure konseptina

Brittiseikkailija Alastair Humphreys on kehitellyt melkolailla nerokkaan tavan lähestyä luontoa aivan tavallisen tallaajan näkökulmasta. Vaikka microadventure voi olla sanana hieman fiiniltä kuulostava, se on mielestäni sanana loistava perinteisemmälle päivä-/viikonloppuretkeilylle. Läheskään kaikkilla ei ole mahdollisuutta toteuttaa suuria ja vaativia seikkailu-/retkikuntaprojekteja, mutta microadventure -konseptin alla jokainen on oman arkensa seikkailija. Seikkailemisen ja uuden etsimisen voi aloittaa läheltä kotiaan, ja jokainen seikkailu on aina arvokas oli kyseessä sitten minkälainen reissu tahansa.


Microadventure 3: Sleep on a Hill from Alastair Humphreys on Vimeo.

Valitettavasti suomesta ei taida löytyä kovin pätevää käännöstä tälle konseptille, kuten esimerkiksi "mikroseikkailu", mutta toisaalta tässähän ei ole itsessään mitään sen ihmeellisempää tavanomaiseen päivä-/viikonloppuretkeilyyn verrattuna. Yhtenä vaihtoehtona voitaisiin puhua esimerkiksi lähiretkeilystä, mistä löytyy hyviä esimerkkejä mm. Anttalaisen Timolta. Väittäisin kuitenkin, että kyseessä on paljon termejä hienompi sanoma ihmisten houkuttelemisesta luontoon jollain paremmalla nykypäivän motivaattorilla kuin sillä perinteisellä retkeilyllä. Se, jos mikä, on mielestäni koko jutun sanoma, mikä onkin ollut brittiseikkailijan projektin tavoite.

Viime keväällä otin tuumasta toimeen ja päätin kokeilla vähän soveltaen tuollaista menetelmää, että osoittaa sokkona kartalle ja päättää mennä sinne. En nyt aivan osoittanut sokkona kartalle, mutta kaivoin Sipoonkorven kansallispuiston keskeltä kartasta hiidenkirnun, josta tuli reissun päämäärä. Tämä yhden yön retki ei nyt sinänsä poikennut kevytretkeilystä merkittävästi, mutta kyllä siinä oli jotenkin erilainen extempore-retkeilyn tunnelma.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Osprey Mutant 38:
kokemukset kolmen vuoden jälkeen

Reilu kolme vuotta sitten olin uuden päivä-/viikonloppuretkiin soveltuvan repun tarpeessa, ja päädyin lopulta silloin Ospreyn Mutant malliin, jota olen nyt höylännyt useamman vuoden erinäisissä vapaa-ajan riennoissa. Kaiken kaikkiaan olen ollut reppuun melko tyytyväinen, vaikka täytynee todeta, ettei kuitenkaan mikään ole kaikin puolin täydellinen.

Mielestäni repun yhtenä parhaista puolista on yksinkertaisuus, mikä on toisaalta joskus viety aika pitkälle. Toisinaan olen jäänyt kaipaamaan mm. alataskua, jolloin pääsisi käsiksi helpommin eri tavaroihin repun sisällä, mutta tätäkin puutetta voi osin korvata suunnitelmallisella pakkaamisella. Pakkausjärjestystä pitää myös suunnitella hieman tarkemmin silloin, kun reppua ei pakata aivan täyteen tai sanotaan noin puolilleen. Selkäpaneeli on nimittäin melko taipuisa, jolloin se jää, ainakin itselläni, jonkin verran kaarelle, mikäli ei laita kiinteämpää tavaraa lähelle selän keskiosaa. Toisaalta löysempi selkäpaneeli joustaa mukavammin ylävartalon liikkeissä. Tätä vajaata pakkausta varten löytyy Mutantista kuitenkin loistava ominaisuus, joka on z-kirjaimen muotoiset kokoonpuristavat sivuremmit, jotka toimivat minusta loistavasti.

Mitä tulee varsinaisiin repun hyviin ominaisuuksiin, on remmistö mielestäni toteutettu sillä tapaa fiksusti, että kaikki ylimääräiset remmien päät saa laitettua siten, ettei ne lepata miten sattuu. Lisäksi lantiovyön saa taitettua kätevästi taakse ja kiinnitettyä soljen sille tarkoitettuun kankaiseen "koteloon", kun lantiovyölle ei ole käyttöä. Tämä saa reppu näyttämään tyylikkäältä ja viimeistellymmältä. Repun ulkonäkö on onnistuttu pitämään yksinkertaisena ja käytännöllisenä. Materiaali on lisäksi melko paksua, joten se kestää käyttöä, muttei repun tyhjäpaino ole kuitenkaan mielestäni kohtuuttoman suuri.

Repun mielenkiintoisiin vakio-ominaisuuksiin kuuluu lisäksi selkäpaneelin sisällä oleva solukumialusta, joka on kooltaan noin 50x60cm. Alusta toimii pehmusteominaisuuksien lisäksi kaikenlaisessa istuinalusta- ym. käytössä. Itse olen todennut sen päteväksi mm. kevyen makuualustan (120cm) kanssa, jolloin sitä voi käyttää jatkeena jalkopäässä. Muutoin sille on kyllä ollut ainakin itselläni melko vähän käyttöä, mutta se kulkee itsekseen selkäpaneelissa mukana, jollei nyt välttämättä halua viilata grammoja pois kantamuksesta.

Mutant on kaikinpuolin hyvä reppu, jos arvostaa yksinkertaista tyylikkyyttä, mikä ehkä karsiikin joitain perusretkeilyrepun ominaisuuksia pois. Se sopii kuitenkin kaikenlaiseen päivä-/viikonloppuretkeilyyn ja miksei toisaalta pidempiinkin retkiin riippuen siitä, että kuinka less is more -tyyppistä ajattelua kukin harjoittaa. Kun puhutaan kevytretkeilyrepuista, Mutantin kohdalla ei tietysti voida puhua sen äärimmäisen alhaisesta painosta, mutta ainakaan sen kanssa ei tarvitse varoa jokaista oksaa tai kiven murikkaa.