Nykypäivän yhteiskunnassa tuntuu lähestulkoon kaikki pyörivän rahan ja ajan ympärillä. Monet eivät enää kiireiltään ehdi käyttämään aikaa esimerkiksi marjojen, sienten ym. keräämiseen vaan on helpompaa ostaa ne valmiina, jolloin säästyy aikaa. Säästyykö aikaa kuitenkaan loppujen lopuksi, kun aikaa on käytettävä rahan takomiseen. Tällöin ei jääkään enää aikaa asioiden tekemiseen itse, ja rahasta voi tulla sitovampi välttämättömyys.
Rahan ja ajankäytön teoriaa keräilytalouden näkökulmasta on herätellyt mm. Kaarina Davis, kenen ajatuksena on verrata oman työn hintaa keräilyn vaatimaan aikaan, jonka voisi viettää luonnossa. Toisin kuin moni saattaa luulla ei välttämättä työstä saatu tuntiansio olekaan todellisuudessa se, mitä sopimuksessa lukee. Todellisuudessa tuntiansioonhan pitää suhteuttaa kaikki työhön ja sen oheistoimintoihin kulutettu (vapaa)aika, jolloin tuntiansio onkin todellisuudessa alhaisempi. Kun tekee ajankäytön jaottelua tällä tapaa vertaamalla aikaa ja rahaa, jokainen kykenee analysoimaan rahan ja ajan välistä suhdetta. Onko kannattavampaa käyttää aika itse keräämiseen vai mahdollisesti enemmän aikaa työntekoon, jotta saa ostettua saman tuotteen valmiina.
Tämä teoria on ainakin ajatuksena vähintäänkin mielenkiintoinen, vaikka se toimii ehkä käytännössä paremmin pieni- kuin suurituloisilla. Voiko luonnonantimien kaupallisen arvon lisäksi kuitenkaan määrittää luonnossa vietetyn ajan aineettomia hyötyjä? Luonnossa liikkuminenhan on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Itselleni on tänä syksynä sattunut kohdalle lähinnä suppilovahveroita, karpaloita ja kaarnikoita, joista tulee mm. loistavaa mehua. Mikähän mahtaakaan olla kaarnikkamehun litrahinta marketeissa? Pitänee kyllä myöntää, ettei omalla tahdillani välttämättä pääse tienesteille, mutta rahan- ja ajankäytön kannalta ajatus on kyllä kutkuttava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti